7. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013: luukku 7

DIY neulottu joulupallo  

Viidennessä luukussa otetaan sukkapuikot lankoineen käsille ja neulotaan jouluinen pallo.



Itse myönnän olevani myöhäisherännäinen näiden joulupallojen tekemisen kanssa. Pitkään olen ihastellut palloja monissa blogeissa, ja pitänyt niiden tekemistä vaikeana. Mutta sitten rohkaistuin kokeilemaan ja eihän ne nyt vaikeita ollutkaan, suorastaan koukuttavaa hommaa. 
Joulupallot ovat nopeatekoisia ja niihin voi käyttää mainiosti jämälangat, koska lankaa ei kulu paljoa yhtä palloa kohti. Itse neuloin palloja Novitan Rose ja Nalle -langoista, ja pallon perustana käytin niin ikään Novitan sivuilta löytyvää ohjetta. Palmikoita ja kuviota lisäilin ilman ohjeita.







Joulupallojen idean takaa löytyy tuo mainio ruotsalais-norjalainen muotisuunnitelijapariskunta Arne ja Carlos, kaikki kunnia palloista siis heille. Pääsin näkemään heidät viime syksynä Novitan ja Burdan järjestämällä Hyvän olon ja itse tekemisen -risteylyllä. Aika valloittava kaksikko! Lisää ideanikkareista ja joulupallon tarinasta voit lukea vaikkapa Novitan sivuilta.



Neulotaanko teillä palloja?

4 kommenttia:

  1. Niin kauniita ja talvisia :) Mun hermot ei kestä tuollaista piiperrystä. Vaikka ompelen mielelläni paljetteja ja muutenkin pikku juttuja...olen omituinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen Nelli :) Minä luulin myös ensin, että tämä ei ole mun juttu, mutta kuinka sitten kävikään ;)

      Poista
  2. Viime vuonna tein jokaiselle perheenjäsenelle oman pallon omalla värillä. Lapsien palloissa lukee nimen lisäksi syntymävuosi ja koska olin raskaana, yhdessä lukee "vauva 2013" <3

    VastaaPoista

Kiva kun kävit! Kommenteista olen kiitollinen.