15. joulukuuta 2013

Joulukalenteri 2013: luukku 15

Hyvää kolmatta adventtisunnuntaita! 



Viidestoista luukku sisältää muistoja mukavasta Porvoon vierailusta joulukuun alkupuolelta. Matkan varsinainen tarkoitus oli erään nuoren neitosen syntymäpäiväjuhlat, mutta piipahdimme vanhankaupungin puolella siinä samalla.
Vanha Porvoo oli pukeutunut jo jouluun ja kuin tilauksesta meidän vierailupäivänä sai ylleen ohuen lumiharson. Idyllinen joulutunnelma, ei voi muuta sanoa.




Harmillista vain, että alkuillan hämäryys ehti meitä ennen kaupunkiin. Ja samaan yhtälöön kun lisätään valokuvaajan epäonnisuus, niin sain vain valitettavasti nämä kolme tunnelmakuvaa pelastettua teille tänne...






Ja eihän me pelkästään katuja vanhassakaupungissa tallailtu. Brunbergin myymälän ovi tulee avattua melkein jokaisella vierailulla. Tälläkin kertaa mukaan lähti laatikollinen suukkoja sekä Alku -toffeeeta makunaan jouluinen kaneli.
Myös kirkon vieressä sijaitsevassa Pienessä Suklaatehtaassa piipahdettiin. Kotiinviemisinä suola ja piparinmakuiset suklaalevyt. Suolasuklaa hävisi parempiin suihin ennen kuin kameran kanssa paikalle ehdin...


Ei sillä niin suurta merkitystä, mitä syö joulun ja uuden vuoden välillä, 
vaan mitä syö uuden vuoden ja joulun välillä ;)


Millaiset jouluherkut sinulle maistuu?

6 kommenttia:

  1. Vanha Porvoo näyttää kauniille kyllä ihan minä vuoden aikana tahansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, se on kaunis paikka ja ihania putiikkeja täynnä ;)

      Poista
  2. Tunnelma välittyy kuvista :) Kiva että silloin oli vähän valkoista maassa - ja hyvin rauhallista kaduilla! Tulkaahan uudestaan tunnelmoimaan ja herkkuostoksille toivottelee Mirva

    VastaaPoista
  3. Olispa ihanaa käydä jouluisessa Porvoossa, on vain 500 km liian kaukana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on kyllä monta ihanaa paikka minne voisi mennä :)
      Jospa joku päivä pääsisit käymään vierailulla Porvoossa. Seuraavalta visiitiltä lupaan laittaa lisää kuvia, parempia kuvia ;)

      Poista

Kiva kun kävit! Kommenteista olen kiitollinen.