2. lokakuuta 2013

syntymäpäiväjuhlista

Palataan vielä tuonne menneen kesän puolelle ja meidän pikkuisen 1-vuotis synttäreihin. 
Vielä kun sankari ei itse osaa esittää toiveta juhlien suhteen, niin saa äiti totetuttaa omat ideansa.
No, kyllä tuo isompikin ihastui myös näihin koristeluihin ja halusi ne myös omille synttäreilleen, 
sen legokakun lisäksi ;)

Juhlakoristeluksi tein silkkipaperi pompomit ja viirinauhaa kangaspaloista, yksinkertaista ja helppoa.
Näillä saa helposti luotua juhlaan väriä, jos sattuisi vaikka jokin lempiväri olemaan. Kun meidän pienokainen ei vielä mitään väriä tunnusta, niin päädyin iloisen hillittyyn värien sekamelskaan. Juhlia vietettiin lasitetulla terassilla, siellä meidän vanhassa kodissa...

Tarjoilupöydästä löytyi kinkkupiirakkaa ja suklaawhoopieta sekä raikkaita kasviksia ja vihanneksia pilkottuina sekä tietenkin mansikkakakku rahkatäytteellä. 
Harmillista kun ei tullut otettua kunnollista kuvaa tarjoilusta (onneksi mieheni kamerassa oli kuitenkin muutama otos).  Kameran kun omiin käsiin sain niin oli juhlat jo juhlittu ja sankarikin unten mailla. Pari viimeisimpään kuvaa onkin sieltä jälkimainingeista, hauskaa meillä siis oli ja tarjoilut maistui!












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit! Kommenteista olen kiitollinen.